Aamulla koittaessani haroa uuden uutukaista vastapermanentattua pehkoani johonkin järjestykseen, mieleeni tuli ajatus; ei kai tämä kaikki vain johdu siitä yhdestä pienestä hetkestä vuosikausia sitten. Hetki kesti noin kymmenen sekuntia, eikä sitä voi oikein edes tapahtumaksi sanoa. Onko se hetki vaaninut takaraivossani kaikki nämä vuodet, jotka olen hiuksiani kasvattanut saadakseni niihin kiharat?
Me asuttiin koululla vielä silloin. Päivi oli mennyt parturiin permanenttaamaan hiuksensa. Jännityksellä odotimme kotona. Sitten Päivi tuli silmälasit huurussa sisälle ja näytti aivan PRINSESSALTA.
En tiedä paljonko tuossa muistikuvassa on totta ja paljonko lapsen mielikuvitusta. Minun nykyisen tukan on kerrottu olevan kuin noidalla. Tai keskiaikaisella yrttikauppiaalla. Mutta katkera en ole, en, sillä tämä hiustyyli sopii minulle paremmin kuin mikään aikaisempi. Ei ehkä ulkonäöllisesti, mutta sisältähän minä olen varsinainen noita ja yrttikauppias.
Syysmasennusta voi kuulemma torjua olemalla joka päivä valoisan aikaan puoli tunti aulkona. se kuulemma riittää kertomaan kropalle, ettei ole yö. Olen koittanut piipahtaa joka päivä ulkona. ehkä se siistä vielä. Marraskuu on nimittäin kauhein kuukausi vuodessa. Hattua nostan sille, jolla riittää sinni minun kanssani elellä myös tämän ajan vuodesta.
